TOKO tulee sanoista tottelevaisuuskoulutus ja sen tavoitteena on koiran hallittu käyttäytyminen ja miellyttäminen sekä ohjaajan käsittelytaidot. TOKOa voi harrastaa ilmankin, että osallistuu minkään laisiin kilpailuihin, sillä koiran kuin koiran tulisi hallita perustottelevaisuus, mutta jos myös kilpailla tässä lajissa haluaa, sekin on mahdollista.Tottelevaisuuskoulutuksessa opetetaan koiralle tiettyjä liikkeitä joita sitten kilpailuissa tuomarit arvioivat, sekä sitä miten hyvin koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö toimii. TOKOn voi aloittaa helpoiten ohjatusti jossakin paikallisessa koirakerhossa, joita löytyy ympäri Suomen maan. Mukaan pääsee heti, kun koira on saanut kaikki tarvitsemansa rokotukset. Tätä ennen voi kotioloissa jo treenailla perusasioita kuten luokse tulemista, istumista käskystä ja seuraamista. Sekä tietenkin opettaa koiraa ottamaan kontaktia ohjaajaan. Myöhemmin voi asettaa itselleen ja koiralleen lisää tavoitteita. Koulutuksen tarkoitus on ohjaajan kannalta oppia käsittelemään koiraa oikein, sekä pyrkiä mahdollisimman tasapainoiseen yhteistyöhön koiran kanssa, jolle on opetettu hallittu käytös.Kisoihin pääsee osallistumaan koiran kanssa, joka on asianmukaisesti rokotettu ja tunnusmerkitty (siru), ja joka on vähintään 10kk vanha. Erikoisvoittajaluokkaan tosin vaaditaan 15 kk ikä. Kilpailussa koiraa ja ohjaajaa testataan neljässä eri luokassa, joita ovat alokas, avoin, voittaja ja erikoisluokka, joka voi olla myös kansainvälinen koe. Kisoissa pääsee etenemään aina voittamalla luokkia. Esim. koira voittaa alokasluokassa 1-palkinnon, ja saatuaan kolme 1-palkintoa, pitää hänen siirtyä avoimeen luokkaan ja tästä kolmella 1-sijalla voittajaluokkaan jne.Eri luokissa on kymmenen eri arvostelukriteeriä, ja mitä pidemmälle kisoissa pääsee, sen enemmän tulee haasteita mukaan. Alokasluokassa tehtävät ovat vielä simppeleitä, luokse tuloa ja hihnassa seuraamista, mutta erikoisluokassa koiralta vaaditaan jo kauko-ohjattavuutta ja ohjattua noutamista.Lisäinfoa tulevista TOKO-kisoista voi käydä lukemassa Koirasportin (www.koirasport.com/viewforum.php?f=4) sivuilta, jossa on niin tulevia kisoja kuin jo menneiden kisojen tuloksia näytillä.